Siirry suoraan sisältöön
tornado särkänniemi

Suomen toiseksi suurin huvipuisto

  • tehnyt

Reilu kaksi tunti moottoritietä pitkin Helsingistä ylöspäin ja saavutaan Suomen kolmanneksi suurimpaan kuntaan väliluvunsa perusteella. Tampere, tuo Suomen Manchester, Pirkanmaan maakuntakeskus, viime vuoden Liigan kultamitalistien eli Tapparan kotikaupunki, kulttuurin, kauneuden ja teollisuuden kehto on sijoittunut… 

tykkimäessä on paljon nähtävää!

Laatikon ulkopuolelta – Tykkimäki!

  • tehnyt

Kesän kunniaksi päätimme viedä lapset tutustumaan myös muunlaisiin puistoihin, kuin näihin aivan perinteisiin puistoihin. Toki niistäkin löytää paljon tekemistä, mutta toisaalta ehkä edes yhtenä tai kahtena viikonloppuna voimme perheenä tehdä myös muuta, kuin tutustua Suomen… 

Kupittaanpuisto

  • tehnyt

Suomen vanhin ja laajin kaupunkipuisto ei monenkaan yllätykseksi löydy pääkaupunkiseudulta, vaan ensimmäisestä pääkaupungistamme, Varsinais-Suomen helmestä, Turusta. Tähän upeaan kaupunkipuistoon mahtuu paljon erilaista aktiviteettia, josta koko perhe voi nauttia,. Kupittaanpuisto käsittää kaiken kaikkiaan muun muassa lintupuiston,… 

Sapokan Vesipuisto

  • tehnyt

Koska Suomi on toinen toistaan kauniimpia puistoja tulvillaan, olemme päättäneet, ettemme enää keskity ainoastaan pääkaupunkiseudun puistoalueisiin, vaan esittelemme puistoja Suomen aivan joka kolkasta. Kesäisin Suomi on loistava maa matkailuun, sillä luonto on vihreimmillään ja puistoalueet… 

Helsingin keskuspuisto

  • tehnyt

Helsingin keskuspuisto on puisto, joka tarjoaa huikeat ulkoilumahdollisuudet. Sen luonto on todella vaihtelevaan ja keskuspuistoon voi mennä vaikka koko perheen kanssa retkelle tai rauhoittumaan luonnonrauhaan vaikka yksin hetkeksi. Nämä puistot kaupunki alueella ovatkin varmasti monille… 

Suomenlinna

  • tehnyt

Suomenlinna on historiallinen merilinnoitus, joka sijaitsee aivan Helsingin edustalla. Se on kiistatta yksi Suomen suosituimpia matkailukohteita; linnoitus vastaanottaa vuosittain satoja tuhansia vierailijoita. Erillistä pääsymaksua ei ole, vierailijoiden tulee maksaa ainoastaan lauttalipun hinta. Linnoituksen kulttuurinen sekä… 

Japanilainen puutarha

  • tehnyt

Helsingin Roihuvuoressa on uskomaton japanilainen puutarha, joka tunnetaan nimellä Kirsikkapuisto. Tämä upea luontoalue sijaitsee hieman syrjässä Roihuvuorentieltä, joten sitä ei välttämättä huomaa pääväylällä kävellessä. Kun sinne eksyy poikkeamaan, ovat näkymä ja mieltä rauhoittava tunnelma uskomattoman… 

Naispyhimyksen oma puisto

  • tehnyt

Tänään haluaismme esitellä yhden Helsingin puistoista, joka on saanut nimensä pohjoismaalaisen naispyhimyksen mukaan, joka eli jo 1300-luvulla. Pyhän Birgitan puisto sijaitsee Etelä-Helsingissä, ja se kuuluu Merisataman ja Eiranrannan puistoihin. Tämä parin hehtaarin kokoinen puiso on…