Siirry suoraan sisältöön

Suomen suurin huvipuisto löytyy Härmästä

  • tehnyt
Suomen suurin huvipuisto PowerPark

Suomen suurin huvipuisto on Härmässä sijaitseva PowerPark. Se on kooltaan suurempi kuin yksikään toinen Suomen huvipuistoista ja huvipuistoalueelta löytyy runsaasti tekemistä ja koettavaa. PowerParkia voisi kuvata myös elämys- tai teemapuistoksi. Sieltä löytyy esimerkiksi Satumaa, jossa voi törmätä itse Rölliin. Suomen suurimmat huvipuistot ovat siis paljon muutakin kuin pelkkiä huvittelulaitteita ja hattaraa. Niissä saa kulutettua päivän jos toisenkin.

Suomen suurin huvipuisto PowerPark avaa huvipuiston ovet kesäkuussa. Huvittelukauden päättäjäiset pidetään aina syyskuun alussa. PowerParkissa on siis aikaa käydä koko kesän ajan ja sinne voi ostaa myös useamman päivän rannekkeen.

Majoittuminen PowerParkissa

PowerPark on siitäkin loistava huvipuisto, että aivan sen läheisyydestä löytyy paljon majoituspaikkoja. Näin ei ole kaikkien huvipuistojen kohdalla. Esimerkiksi Suomen toiseksi suurin huvipuisto Linnanmäki sijaitsee aivan Helsingin keskustassa. Senkin läheisyydestä löytyy majoitusta, mutta Linnanmäellä ei ole omia majoitusvaihtoehtoja.

Suomen suurin huvipuisto sen sijaan tarjoaa majoitusta jokaiselle budjetille. Hotellit ja huoneistohotellit tarjoavat kaikkea luksuksesta kohtuuhintaisiin huoneisiin. PowerParkissa on myös mökkimajoitusta moneen lähtöön. Kaiken tämän lisäksi siellä on myös leirintäalueita. Leirintäalueelle voi lähteä joko telttailemaan tai sitten vaihtoehtoisesti ottaa paikan asuntoautolle.

PowerParkin huvipuistolaitteet

PowerParkissa on huvipuistolaitteita niin perheen pienimmille kuin varsinaisille hurjapäillekin. Kaikki laitteet on merkitty pituusrajoituksin ja myös värikoodein. Mustat laitteet ovat kaikista hurjimpia. Laitteet on merkitty näin:

  • Perheen pienimmille
  • Yli 120 cm
  • Yli 130 cm
  • Yli 140 cm

Muita huvituksia PowerParkissa

Suomen suurimmat huvipuistot ovat siis muutakin kuin pelkkiä huvilaitteita. PowerParkissa voi tutustua Teemu-nalleen ja hänen kotitaloonsa. Sen lisäksi PowerParkissa on myös Satumaa, jossa Rölli ja hänen ystävänsä seikkailevat. Satuhahmojen kanssa pääsee juttelemaan ja vaikka samaan kuvaan, mikäli lapsi niin haluaa.

Suomen suurimmat huvipuistot tarjoavat tietenkin myös ravintoloita sekä kauppoja. PowerParkissa voi nauttia monenlaisesta ruoasta tai pysähtyä jäätelölle kuumana kesäpäivänä. Alueelta löytyy myös minigolfia sekä hevoskeskus, jossa pienet pääsevät ratsastamaan. PowerParkin vieressä on myös kartingrata, joka on kaikkien vierailijoiden käytettävissä. Radalta varataan omat ajovuorot. Varaaminen tapahtuu hotellin vastaanotosta, jonne karting myös maksetaan.