Suomenlinna

suomenlinna

Suomenlinna on historiallinen merilinnoitus, joka sijaitsee aivan Helsingin edustalla. Se on kiistatta yksi Suomen suosituimpia matkailukohteita; linnoitus vastaanottaa vuosittain satoja tuhansia vierailijoita. Erillistä pääsymaksua ei ole, vierailijoiden tulee maksaa ainoastaan lauttalipun hinta.

Linnoituksen kulttuurinen sekä historiallinen arvo on merkittävä, ja Suomenlinna kuuluukin vahvasti helsinkiläiseen identiteettiin. Linnoituksen rakennustyöt aloitettiin jo vuonna 1748. Vuoteen 1918 asti se tunnettiin Viaporina. Unescon maailmanperintöluetteloon Suomenlinna liitettiin vuonna 1991. Vuonna 1998 Suomenlinna saavutti kunnioitettavan virstanpylvään täyttäessään 250 vuotta. Tällöin aukesi myös Suomenlinnakeskus, joka palvelee kävijöitä ympäri vuoden.

Linnoituksessa järjestetään paljon konsertteja ja muita kulttuuritapahtumia. Alueen pikkusaarilla toimii paljon erilaisia kahviloita ja ravintoloita. Lisäksii alueella toimii Merisotakoulu ja Suomenlinnan vankila. Kaiken kaikkiaan alueella on noin 200 rakennusta, ja saaria on yhteensä kahdeksan. Suomenlinnassa on myös monta mielenkiintoista museota. Linnoituksen muurien yhteenlaskettu pituus on huimat 6 kilometriä, ja tykkejä saarilta löytyy jopa 105 kappaletta.

Nähtävyyksiä

Kokonaisuutena Suomenlinna on tietenkin jo itsessään nähtyävyys, mutta erillisiä, keskeisiä nähtävyyksiä sijaitsee Sinisen reitin varrella. Se on yhteensä 1,5 kilometrin mittainen ja se kulkee linnoituksen lävitse. Opastetuilla kävelykierroksilla saa parhaimman käsityksen Suomenlinnasta ja sen historiasta. Toki kaikissa kohteissa on myös kohdeopastetaulut, joten tietenkään opastusta ei ole mikään pakko ottaa, mutta kokemuksemme mukaan sen avulla historia todella herää eri lailla henkiin.

Suomenlinna on erinomainen paikka lähteä viettämään täydellistä kesäpäivää. Kierreltävää ja ihasteltavaa riittää useammaksikin päiväksi, ja monet helsinkiläiset suuntaavatkin lomapäivinään juuri Suomenlinnaan. Alueella on myös loistavat mahdollisuudet järjestää kokouksia ja juhlia. Viime vuosina Suomenlinna on jäänyt erityisesti romantiikan nälkäisten television katselijoiden mieliin, sillä ihastuttavassa Ensitreffit Alttarilla -ohjelmassa pariskunnat ovat saaneet toisensa juuri Suomenlinnassa.

Luonto

Luonto on miltei täysin ihmisen muokkaamaa. Useat muuttolinnnut pysähtyvät Suomenlinnassa. Lisäksi alueella on mahdollista nägdä valkoposkihanhien tai joutsenien käyskentelevän; ne laiduntavat ja pesivät siellä. Suomenlinnasta löytyy yhteensä kolme vierailun arvoista puistoa. Niitä ovat Piperin puisto, Kirkkopuisto ja Kasinopuisto. Piperin puisto on muokkaantunut ajan saatossa nykyiseen muotoonsa, ja sitä pidetään historiallisesti tärkeimpänä kaikista Suomenlinnan puistoista. Saarten maisemia pidetään jatkuvasti yllä. Työ vaatii pitkäjänteisyyttä, sillä seikat kuten luonnon herkkyys ja linnoitus itsessään historiallisena monumenttina tekevät maisemanhoidosta kiinnostavaa ja vaativaa.

Suomenlinna on kohde, joka jokaisen suomalaisen tulisi nähdä edes kerran elämässään. Helsinkiläisiä voidaankin pitää etuoikeutettuina saadessaan mahdollisuuden nauttia alueesta vaikka kesän jokaisena päivänä.